Joitain vuosia sitten halusin itselleni pienen laukun. Ehkä jollain tasolla mulla oli tarve sellaiselle johon mahtuu juuri ja juuri puhelin, avaimet ja pankkikortti. Selailin eri vaihtoehtoja ja mietin mikä olisi paras, kaunein, kestävin ja sopisi moneen asuun. Päädyin hennon vaaleanpunaiseen Balmuiriin, johon mulla ei todellisuudessa ollut varaa sillä hetkellä. Aivot kuitenkin raksuttivat ja joku mun sisällä huusi "Pakko saada!" ja lopulta ostin veskan laskulla. Jo heti ostamisen jälkeen tunsin katumusta, vaikka laukku oli kyllä ihan jees ja toimiva...
Kun aloin tekemään karsintaa veska sai lähteä ensimmäisten joukossa. Koin, että siihen kiteytyi oma typeryys, turhamaisuus ja pakonomainen tarve ostaa. Jälkikäteen ajateltuna laukku oli juuri sellainen esine, jolla yritin tehdä itsestäni päässäni jotenkin hienompaa. Sitä kuten en muitakaan tavaroita ole jälkikäteen kaivannut hetkeäkään.
Sen sijaan mulle jäi kuutisen vuotta sitten hommattu Vans-reppu, joka vielä vanhemman kangaskassin ohella on ainoita laukkujani. Reppu tuo hyvän fiiliksen joka kerralla, kun sitä käyttää - se on toimiva, hyvä selässä, omaan silmään mukavan näköinen ja tiedän, että se on maksanut itsensä takaisin useasti näiden vuosien aikana. Sitä ei ostettu velaksi, vaan käteisellä saman tien.
Mitä vähemmän tavaraa on, sitä enemmän iloa ne tuovat. Ylimääräisen materian häivyttyä ympäriltä jäljelle jäävät vain helmet. Vaatekaapissa roikkuu vain lempivaatteita ja jokaisella astialla on funktionsa. Kenkähyllyssä on vain suosikkeja ja suihkusta löytyy ainoastaan sitä hyväksi todettua lempparishampoota. Miksi ympäröidä itsensä turhalla ja keskinkertaisella tavaralla, kun voi pitää vain parhaat?
Sen lisäksi, että ne valikoidut tavarat tuovat eri lailla iloa kuin suuri, luonteeton tavaramassa on myös hyvä muistaa tämä: Vähemmän tavaraa on enemmän aikaa. Enemmän aikaa tehdä sitä mitä eniten haluat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti