"Lahja- ja leluhulluus ei ole synnynnäistä,
vaan ilmeisesti me kasvatamme lapsemme
siihen suurella vaivalla. Nautintokasvatuksen
suuri taito piilee kuitenkin siinä,
ettemme tyrkytä
lapsille jatkuvasti uusia leluja."
toteaa Alexander von Schönburg kirjassaan Tyylikkään köyhäilyn taito
Kun ajattelet esimerkiksi nelilapsisen perheen tavaramäärää mitä tulee ensimmäiseksi mieleen? Näetkö edessäsi hurjan määrän leluja, paljon pyykkiä, urheilutarvikkeita, kaaosta...? Kun törmäsin minimalismiin olin alkuun varma, ettei lapsiperheestä ja tavaran karsinnasta voi puhua samassa lauseessa. Puhumattakaan minimalismista. Nopeasti kuitenkin "tää on nyt tätä"-ajatus vaihtui antamaan mahdollisuuden uudelle arjelle, jossa on vähemmän tavaraa - ja enemmän helppoutta.
Väitän, että eniten minimalismista hyötyvät juuri ruuhkavuosien keskellä ravaavat lapsiperheet. Lasten kanssa tavaran vaihtuvuus on pakosti suurta, kun asioita jää pieneksi, kenties kuluu ja joskus katoaa. On mietittävä miten päästä eroon edellisen koon ulkovaatteista ja mistä hankkia uudet kumisaappaat päiväkotiin. Miksi siis haluaisi kuormittaa itseään enemmän kun on pakko, kun tavaravirta vie väistämättä jonkin verran aikaa ja energiaa?
Lapsiperheen minimalismissa olennaisinta lienee kotiinpäin tulevan tavaravirran kohtuullistaminen. Älä osta turhaa paskaa on paras neuvo tässäkin. Tai kanna kotiin, vaikka ilmaiseksi saisi. Toki tavaraa voi tulla myös esimerkiksi lahjana, mutta mikäli tämä on ongelma suosittelen avoimia keskusteluja antajien kanssa.
Omalla kohdallani koen, että isoin hyöty on siitä, että asioita on juuri sen verran kun tarvitsee ja niillä on selkeät paikat, jotka ovat lastenkin saavutettavissa. 1,5-vuotias osaa viedä oman piponsa laatikkoon ulkoilun päätteeksi sekä jokaiselle lelulle on laatikko ja laatikolle paikka hyllyssä. Selkeys mahdollistaa opettamaan myös omatoimisuutta pienestä lähtien. Lapsiperheen tavaramäärä harvoin mahtuu reppuun, mutta turhan poistaminen helpottaa elämää jo merkittävästi.
Kuinka paljon sitten on tarpeeksi? Sen jokainen varmasti määrittelee loppupeleissä itse. Kenenkään ulkopuolisen on vaikea tulla neuvomaan mistä tulisi luopua. Ihanne olisi, että kaikki mitä löytyy on käytössä ja niille on funktio. (Jotkut toki haluavat jemmata esimerkiksi vaatteita sisarukselta toiselle mikä on toki fiksua jos kokoeroa ei ole paljon.)
Monissa perheissä lelujen määrä aiheuttaa pohdintaa. Jos lapsi on tottunut isoon määriin erilaisia leikkikaluja voi jollekin olla hankala edes ajatella niiden vähentämistä. Toisaalta tutkimusten mukaan lapsi leikkii yleensä noin kymmenellä lelulla oli määrä kuinka iso tahansa. MLL:n sivuilla todetaan, ettei lapsi tarvitse yhtään ostettua lelua kehityksen tueksi. Samaisessa lähteessä kerrotaan tutkimuksesta, jossa lapsille annettiin 4 ja 16 lelua - 4 lelua saaneet leikkivät paljon keskittyneemmin kuin ne, joilla oli enemmän. Lelujen karsinnassa meillä käytettiin seuraavaa järjestystä :
1. Ensin pois kaikki mikä on rikki
2. Pois kaikki "sälä", joka ei kuulu mihinkään
3. Poistoon kaikki mikä ei sillä hetkellä kiinnostanut ketään (saman voi toistaa aika ajoin)
4. Jäljelle jääneistä selkeistä leikkikokonaisuuksista karsittiin niin, että ne mahtuvat niille varattuihin paikkoihin (laatikkoon)
Nyttemmin lapset saattavat itse ilmoittaa, jos joku lelu ei enää kiinnosta ja se myydään eteenpäin (tosin harvemmin, koska uuttakaan ei liiemmin virtaa kotiin). Meidän tyypit eivät ole kiintyvää sorttia ja rakastavat enemmän mm. urheilua ja ulkoilua sekä lukemista, joten lelujen suhteen olen itse päässyt helpolla. Lasten kanssa jutellessa myös totesin, että leluja tulee olla sen verran kuin lapset jaksavat itse siivota.
Toinen kompastuskivi on monesti vaatteet. Kuteita lapsilla on 4-5 alaosaa ja about saman verran yläosia. Ulkovaatteissa pyrin yhteen settiin per kausi, kuravaatteita ei käytetä kotioloissa saappaita, satunnaisia kurahanskoja ja kahdelta löytyvää sadetakkia lukuun ottamatta. (Vaatteista tulee varmasti myöhemmin vielä tarkempaa postausta.) Pesukone pyörii parin päivän välein ja jokainen vaatekappale pääsee käyttöön. Yksi iso tavarakokonaisuus meillä on urheilutarvikkeet - on hokkarit, jalkapallot, koripallot sisälle ja ulos, nappikset, lätkämaila, luistelukypärät, pyörät ja niin edespäin. Karsinnan myötä näillekin on onneksi omat paikkansa, jossa tavara säilyy poissa silmistä ja on silti helposti tavoitettavissa.
Pakollisia kodintekstiilejä, kuten pussilakanoita meillä on yksi per tyyppi ja lisäksi yksi varalle (siis kolmelle lapselle yksi yhteinen varasetti ja kolmelle aikuisten kokoa käyttävälle yksi). Verhoja ei löydy joka ikkunaan ja mattoja on yksi koko talossa helpottamassa siivousta. Päiväpeittoja emme omista. Koen vähäisen tekstiilimäärän olevan iso helpottaja siivouksessa. Astioitakin on kohtuullisesti - ne mahtuvat yhteen kaappiin ja ovat valehtelematta jokainen käytössä.
Kärsin välillä huijarisyndroomasta. Voinko edes puhua minimalismista, kun meillä on kuitenkin näinkin paljon kamaa? Sillon on taas hyvää muistuttaa, ettei tämä ole mikään kilpailu, vaan työkalu yksinkertaisempaan arkeen. Kenelle tahansa. Minimalismissa on kyse muustakin kuin tavarasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti