Miellän itseni esteettiseksi ja visuaaliseksi ihmiseksi. Rakastan kauniita asioita, nautin yhteensopivista kokonaisuuksista, enkä voi sietää riiteleviä värejä esimerkiksi lastenvaatteissa. Aiemmin purin taipumustani ostamalla asioita - hienoksi mieltämiäni vaatteita, hintavia lastentarvikkeita, värikkäitä sisustustavaroita ja niin edespäin. Oikeutin toiminnan sisäisillä taipumuksillani. Asioiden piti näyttää hyvältä ja näyttää, että mulla on silmää ja makua.
En kokenut tekeväni kulutuspäätöksiäni muiden takia, mutten varsinaisesti itsellenikään. Kunhan vaan kulutin saadakseni edes hetken nauttia hedonistista onnea. Se kuitenkin, kuten tiedetään, karisee nopeasti. Jäljelle jää vaan tavara, joka monesti on täysin turha, ylimääräinen.
Minimalismin myötä tajusin, että visuaaliset ja esteettiset varastot saa ladattua monella muullakin tavalla kuin ostamalla "kaunista". Aloin nauttia siitä mitä edessäni näin, oli se sitten järvimaisema, taideteos tai lumiset puut. Nuuskamuikkusta siteeratakseni "Kaikki muuttuu vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä
mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden
tieheni, ovat ne minulla päässäni." Riittää kun kauneutta näkee, kaikkea ei tarvitse raahata omiin nurkkiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti